Kestin opiskelua ensimmäisen  puoli päivää iltaan asti. Päivälliseltä kämppääni palattuani vessasta kuului paskantamisen ääniä. Toimitusta tekevän maha kuulosti olevan sekaisin. Aikanaan asuntokaverini tuli vessasta. Hän oli modulikaverini ja nimensä oli Esko Korsu. Hän oli kotoisin Neuvostoliitosta, Petroskoista, mutta osasi hyvin suomea. Hän sanoi oppineensa suomenkielen isältään ja äidiltään. Esko oli pituudeltaan hieman minua lyhyempi ja kuosiltaan laihempi. Hänen tukkansa oli vaalean ruskea. Eskolla oli ikää 32 vuotta. Opistossa ollessaan hän antoi partansa kasvaa valtoimenaan.

Illan päälle aloin oloutua kämppäämme. Purin kassini sisällön laatikoihin ja komeroon, ripustin vaatteitani naulakon vaatepuihin. Laitoin lakanat ja tyynyliinan sänkyyni. Pidimme Eskon kanssa yllä pientä jutustelua.

Heti opetuksen alussa veti oppilaiden vihat puoleensa yksi kurssimme jäsen, Marja. Hän vaikutti sangen narsistiselta luonteelta. Hän halusi kuunnella omaa ääntään. Hän keskeytteli mielellään opetusta kysymyksillään. Aina ne eivät olleet edes kysymyksiä, vaan kantansa julkituomisia. Ja Marjan puheenvuorot venyivät. Joka kerran kun hän avasi suunsa, aloin närkästyneenä odottaa että hän saisi sen pian kiinni.

Joitakin joukossamme Marjan menettely suorastaan raivostutti. Eräs raivostunut oli vieressäni istunut Ulla. Lienee ollut toinen opiskeluviikko aluillaan kun Marja otti taas suunvuoron. Hän veti johdantonsa, jonka perässä oli kysymys. Sillä kerralla Marjan esitys oli sikäli poikkeava, että hän kysyi täsmälleen saman kysymyksen kuin oli jollain aikaisemmalla tunnilla kysynyt joltain toiselta opettajalta. Silloin Ullan päre paloi. Hän esitti julkisesti että oli järjetöntä kuunnella Marjan moneen kertaan esittämiä samoja kysymyksiä. Seuraavan tunnin alussa, oli Raili Järnforsin tunti, Ulla halusi puheenvuoron. Hän nousi seisomaan ja luki paperista. Ne olivat hänen jäähyväissanojansa. Sanojensa ydin oli siinä, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi. Tekstinsä luettuaan Ulla poistui lopullisesti oppilasyhteisöstämme.

Meille oli sanottu olevan vapaus esittää omia tekstejään esimerkiksi lounastauolla ruokalan ovien edessä olevassa aulassa. Itse en ollut moisesta suullisen esityksen mahdollisuudesta kiinnostunut, mutta Ulla oli ollut. Lieneekö hän katsonut esiintymisen velvollisuudekseen vai miten lienee ollut. Joka tapauksessa Ulla oli ollut ensimmäisellä viikolla lausumassa runojaan  tullessani syömästä.

Alli, joka tunsi Ullan, sanoi vähän kuin syyksi lähtöön, ettei Ulla ottanut hänelle määrättyjä lääkkeitä.

Marja ei pelannut laistoa, vaan keskeytteli edelleen. Simo masinoi joukkoliikettä Marjan "käsittelemiseksi". Sovimme jätkäsakissa että poistumme luokasta mielenosoitukseksi, jos Marjan kälätystä ei saada vaiennettua. Kerran tilanne oli niin pitkällä, että Simo seisoi tunnilla pöytänsä takana lähtövalmiina, samalla hän vaati Marjaa vaikenemaan. Ihmeteltävästi Marja lopulta asettui, hän ei ollut enää jatkuvasti tunneilla ääneen pyrkimässä.