Meille kehittyi suhde. Se alkoi katseista. Se katseli minua sotilaskodissa. Se kuljetti katsettaan vartalollani, sen silmät pistäytyivät pepussani ja rintojeni seudussa, mutta eivät törkeästi. Se ei jäänyt tuijottamaan minua kuin lihakasaa, vaan siirsi pistäytymistensä päätteeksi katseensa silmiini. Aina sen katseen huomatessani hymyilin sille ystävällisesti. Olin ystävällinen kaikille pojille. Tulin loistavasti toimeen niiden kanssa. Koskaan ne eivät tuppuroineet minulle tiskivuoroistaan ja ne auttoivat mielellään sotilaskodin pitoon liittyvissä pikku tehtävissä, heti kun vain pyysin. Monille olin varmaankin melkein kuin armeijassa oleva äiti, noin henkisesti. Mutta sille pojalle huomasin selvästi olevani nainen. Ei se minua häirinnyt, päinvastoin. Oli mukava tuntea pientä jännitettä, vanhaa kunnon vetovoimaa, vaikka olinkin sitä pitkälti toistakymmentä vuotta vanhempi.

Pikkuruisessa korpivaruskunnassa meitä työssään poikien kanssa kosketuksiin joutuvia naisia toimi kolme; keittiön naiset ja minä. Aistin selvästi, että sotkussa, niin kuin pojat sanoivat, ympärilläni oli pientä hyörintää, kuin piiritystä joka ei oikeastaan ollut armeijan piiritystä. Ne saattoivat ottaa minuun, mielensä mukaan, kuvakulman melkein joka puolelta. Vasemmalta, puhelinkopilta, oli hyvä näkyvyys tiskin taakse, kuten oikealta levysoitinhuoneelta, edessäni oli varsinainen sotilaskotitila ja takapuolellani touhusi tiskari.

En edes yrittänyt piilottaa uhkeuttani huonoon ryhtiin, vaan kannoin sen vihreässä puvussani suoraselkäisenä. Arvelin esiintyväni monissa unissa linssiluteena, mutta mikäli joutuisin kiinnitetyksi unien näyttelijäksi, halusin esiintyä niissä itseni näköisenä.

Mieheni toimi työpaikkani lähellä varikolla kapteenina. Hän olikin siellä ainoa kapteeni. Voisi kuvitella, että olisimme tavanneet armeijan merkeissä, mutta ei; tapasimme aikoinaan ravintolassa ja hän oli siellä siviilivaatteissa. Meidän ainoa lapsemme, poika, oli aivan teini-iän kynnyksellä.

 

Niin vain kävi, että se minua naisena pitänyt poika sai eräänä päivänä houkuteltua mukaansa melkoiseen uhkayritykseen. Vapaalla ollessani se salakuljetti minut niiden vartioiman alueen sisään. Ja vielä niin huimalla tavalla, että käveltiin yhdessä pääportin porttivartijan kopin läpi, joka kuitenkin oli tyhjä, se tiesi sen etukäteen. Porttivartijan koppi oli suorassa yhteydessä vartiotupaan, jossa majaili lukuisasti sotaväkeä, mutta onnella livahdettiin huomaamatta. Jokin kumma pakotti tähän, minut, vakiintuneen vaimon. En ollut eläessäni heittäytynyt vielä tällaiseen huikenteluun. Se ohjasi minut yhden oikealle vievän tien alkuun ja neuvoi mihinkä kohtaan pitäisi kävellä ja pyysi menemään tietyn helposti löytyvän rakennuksen seinänsuojaan odottamaan. Itse se joutui lähtemään toiseen suuntaan, kun sen piti kiertää puhelinten vuoksi lenkkinsä omassa järjestyksessään. Eikä se voinut töydätä kanssani suoraan ensimmäiselle soittopaikalleen, siellä oli vielä väkeä töissä, kello oli vasta vähän päälle neljäntoista.

Kävelin soratietä. Ympärilläni seisoi metsää; kuusia mäntyjä koivuja. Pian eteeni levisi höyryveturijono. Raiteita ylittäessäni katsoin vasemmalle ja näin sen melko kaukana kirmaavan oman tasoylikäytävänsä yli. Minua hymyilytti. Vaelsin rauhallisesti määräpaikkaan, metsäisen varaston viereen. Odottelin hetkisen.

Se saapasteli luokseni kiivasta vauhtia, olimme olleet erillämme tuskin varttituntia. Sanoi panneensa pari puhelimenväliä supumpaan, että jäisi aikaa minulle. Tietenkin se alkoi heti suudella ja puristella minua. Ymmärsin hyvin, miksi minut oli karsinaan tuotu. Annoin sen tehdä mitä halusi. Välillä se kävelytti minua lenkillään yhden rakennusvälin eteenpäin ja kaarratti taas rakennuksen suojaan. Se meinasi riisua minut kokonaan, syksyisessä harmaassa koleudessa! Kieltäydyin flunssasta ja samalla pyysin sitä panemaan edes aseensa rinnaltaan pois ettei sattuisi vahinkoa. Se totteli ja asetti mustan pyssynsä seinän nojalle. Se meinasi irrottaa huuleni, jatkoi rintojeni leipomista, takamuksessani ja etumuksessani mylläämistä. Sen henki haisi omalleen, tunsin sen kulmahampaassa reiän. Se vaati saada rinnat paljaiksi. Avasin anorakin ja järjestelin puseroni ja paitani alla liivit niin, että se pääsi käsiksi tisseihini. Mutta ei sille pelkkä käsituntuma riittänyt, se yritti sukeltaa puseroni ja paitani alle, mutta ei sopinut. Pyysin sitä olemaan hölmöilemättä ja nostin paitapuolet kainaloihini. Se imi, puri ja vauhkosi kivuliaan lujaa. Sen tukka höyrysi tuoksuaan.

Se rupesi reuhtoutumaan pitkiksissäni, yritti kauluksen kautta kämmennellä. Vedin yläpääni vaatetuksen suojakseni, liivit jäivät miten jäivät. Tartuin sen käteen ja pyysin odottamaan sekunnin. Auoin päällyshousuni ja saman tien painoin myös sukkahousut ja pikkuhousut polvitaipeisiin. Minua kutitti, kun se työnsi nenänsä tupsuuni. Se sai pakarani ja reiteni paljaina koeteltavakseen. Silitin sen hiuksia sivuilta ja takaa. Se lipoi vaossani, mutta kun se hetken keskittyi näppyläni hellimiseen, pyysin sitä ystävällisesti tällä kertaa toimimaan vain omaksi hyväkseen.

Sotamiehen nopeudella se toi tappinsa näkyville. Painoin housut nilkkoihini asti. Nojasin harmaata lomalautaseinää vasten seisaallani, siinä se otti minut. Se ei hamunnut minusta enää muuta. Ainoa lämmin osa siitä oli kalu sisälläni, muu oli kylmää. Edes sen pakaroitani kourivat kädet eivät lämmittäneet.

Jo nytkeideni aikana hylkäsin sotilaskotisisaren ja päätteksi siistin itseni. Mitään puhumatta tartuin oikealla kädelläni piipusta ja keinoilin tussarin eteeni. Vartiossa olin vain minä, miesoppilas, mielikuvitukseni ja oikea käteni.