Mämmi-sali oli silloin jaettu väliseinällä kahtia. Modulimme oli muuttanut salin puolikkaaseen. Lattialla hevosenkenkämme keskellä paloi alustansa päällä sinivalkoinen kynttilä. Sen liekki lievästi huojahteli.

Oppitunti oli niin alussa, että opettaja oli vain tervehtinyt meitä. Sitten Kari mitään puhumatta tallusteli viereeni. Varmaankin hän valitsi minut siksi, kun istuin lähimpänä opettajaa, istumapaikkani oli hevosenkengän toisessa kärjessä. Kari painoi jalkansa kiinni reiteeni ja jäi paikalleen. Arvasin hänen taas tekevän jotain tunnekoettaan. Minua rupesi hermostuttamaan ja ärsyttämään koekaniiniksi joutuminen. Kari sanoi joukollemme että vain näin vähäinen teko aiheuttaa ihmisessä tunneheilahduksen. Opettaja oli lähdössä vierestäni pois kun kohosin seisomaan ja tönäisin hänelle "lisää vauhtia". Kari pysähtyi paikalleen, ei virkkanut mitään. Näytti kuin hän olisi kelannut mahdollista seuraavaa liikettään. Istuuduin ja kohta Kari meni pöytänsä taakse opettamaan.

Tunnin loputtua menin vessaan. Kari tuli sinne perässä. Sanoin hänelle, möyrähdin vessakopista: "Perkele, minulla et tee enää tunnekokeitas tai tulee turpiin." Kari ei jungannut suuntaan eikä toiseen. Mieleeni tuli, että hän saattoi jopa toivoa liiveihinsä uimista voidakseen pistää hulinaksi ja ravistella minua. Toisaalta oltiin opistolla, jonka henkeen eivät kuuluneet fyysiset voimainkoitokset.