Kämpässäni sängyllä pitkällään luin Otto Visurin Höntittäjää. Olin lainannut opuksen opiston kirjastosta.

Kirjasto sijaitsi erillisessä rakennuksessa kivenheiton päässä päärakennuksesta. Kirjastorakennuksen yläkerrassa oli oppilasasuntoja.

Olin lainannut kirjastosta yhden käden sormilla laskettavan määrän kirjoja. Aina tuntui olevan jotain muuta puuhasteltavaa kuin lukeminen. Sitä paitsi minulla oli ollut aina vaikeuksia keskittyä lukemiseen silloin kun joku muu oli samassa huoneessa.

Ovikellon soitua minun oli laskettava Höntittäjä käsistäni. Esko huilasi jossain naisensa kanssa. Tulija oli Keijo. Oitis hän ehdotti että lähdettäisiin syömään pitsat. Oli sunnuntaipäivä ja opistolla ei ollut ruokailua. Viikonloppuisin olin yleensä syönyt Mämmilästä ostamiani leipää, makkaraa ja juustoa. Palan painikkeeksi olin juonut mehua.

Minulla sattui olemaan rahaa ja niin suostuin Keijon ehdotukseen. Vaihdoin tuulipuvun housujen sijaan farmarit, vedin sinisen toppatakin ylleni ja harmaat talvikengät jalkaani. Sitten mentiin.

Oijustettiin Oriveden keskustaan ruokapaikka Casa Mian uumeniin. Heti hoksasin Riin eräässä loosissa syömässä kahden muun naisoppilaan kanssa. Seurasin karhumaista Keijoa, ja tietenkin hän ohjasi meidät lähelle naisten miehittämää loosia. Minua lievästi harmitti hänen valintansa. Jotta olisin voinut aterioida jännityksestä vapaana, olisi meidän pitänyt ruokailla mahdollisimman kaukana naisista. Ravintolassa ei ollut muita asiakkaita.

Paikka oli kodikas. Nimenomaan varustettu syöntipaikaksi. Liinat pöydissä. Muurattua tiiliseinää, jonka toisella puolella oli Hoppari. Kahdet verhot ikkunoissa, ei mitään teippiviritelmiä.

Siistiltä naistarjoilijalta tilasimme pitsat ja pullo-oluet. Katsoin Keijosta mallia kuinka hän käyttäytyi leipäkorin kanssa. Haukkasimme pitsan alle leipää. Se ehkä oli hölmöä, mutta tulipahan tehtyä.

Kun lämpimät pitsat sitten tulivat yritin käyttäytyä holjasti ruokailuvälineitteni kanssa. Varsinainen syöntitouhu lienee onnistunut kohtuullisesti ilman isompia käytösrikkeitä, kuten vapinoita ja pakkoliikkeitä. Kuitenkin palasia leikellessäni ja suuhun työntäessäni minua jatkuvasti häiritsi ajatus oikealla puolellani olevista naisista. Heidän olisi ollut mahdollista koska tahansa katsoa meitä. Minua ei häirinnyt niinkään kaksi minulle tuntematonta kuvislinjan naista. Mutta Rii. Toivoin ettei hän tuijottelisi minuun päin. Onneksi istuin niin ettei minun tarvinnut joka kerta pään nostaessani tillottaa Riitä silmiin, vaan näin pöydän toisella puolella Keijon. Yritin hotkia ruokani mahdollisimman pian päästäkseni eroon käsieni liikuttelusta.

Vaikka naiset olivat olleet ravintolassa ennen meitä, poistuimme me tikulla hammasvälit kaiveltuamme Keijon kanssa ennen heitä. Yksi kiusallinen ruokailutilanne oli taas kohdaltani kestetty.