Se oli villi. Kai joku taiteilijaluonne. Sillä oli vähän partaa ja tumma tukka.

Raisusti se liikkui. Suuressa talossa mennä touhottaessaan tönäisi minuakin. Yritin juosta sen kiinni kurittaakseni sitä. Se juoksi karkuun, suuresta puutalosta pihalle. Se juoksi piharakennuksen vierelle. Nyppäsin maasta pienen kiven ja heitin sillä sitä. Se osui sen takapuoleen. Noukin isomman kiven ja nakkasin. Se yritti väistää oikealle. Se väisti juuri tielle. Kivi osui sen päkiän syrjään. Se voihkaisi. Sanoin sille:

       - Kivun pitää olla todellista.

Palasin suuren talon eteiseen. Vaivihkaa pääsin katsomaan pyöreän lasin läpi sitä pihalla. Se istui maassa. Se lievästi hymyili itsekseen. Se ei huomannut kuikuiluani.

Menin eteisestä sisälle. Ensimmäisen huoneen lattiassa oli värillinen miehen kasvokuva. Kuva oli hologrammi. Sivuutin sen vasemmalta.

 

Miete: Ääretön kuva - ihminen kehystää sen.