Punaisen peltivuorin saaneessa "uudessa hallissa" saimme valita vaatenivaskoista itsellemme käypäisen kokoiset työhaalarit, otimme pahvilaatikosta kukin kypärän ja kypärän alusmyssyn. Veimme nuo kanppeet vanhaan halliin nimikkopeltikaappeihimme. Palasimme jatkamaan uuden hallin kierrosta. Varsinainen metsäkaluston huoltamiseen ja korjaamiseen pyhitetty halli oli hulppean korkea. Halli oli tyhjä. Seinustalla oli pystyyn asetettujen öljytynnyreiden rivi, oli jokunen peltikaappi, joka varmaanki sisälsi avaimia, oli muutamia teräsvahvisteisia jämeriä työpöytiä, yhdessä nurkassa peltikennostossa uinuivat työkalupakit, oli tummansinisiä  muovisia öljystä nuhraantuneita laatikoita telineessä, korkeiden hallinovien välissä näkyi paineilmaletkuja kelalla ja vyyhdessä, paineilmavehkeiden lähellä tojotti siirrettävät hitsausvälineet ja roskatynnyri, yhdellä seinustalla oli pari harmaita lasikuituisia jätesäiliötä. Katosta roikkui muutamia isoja rasioita, joista ilmeisesti sai niin sähkövirtaa kuin paineilmaakin. Hallin sisäseinässä oli metalliovia, menimme yhdestä sellaisesta käytävään. Heti vasemmalla oli jonkinlainen kirjaamo, josta sanottiin voitavan esimerkiksi välitunneilla etsiä opettajia, jos tarve vaati. Huoneessa oli metalliverkolla vahvistettu ikkuna, jonka läpi saattoi katsella konehalliin. Näimme saman minkä Haavisto sanoi, käytävän varrella oli wc-tilat. Käytävästä johti ovia luokkiin, sähköluokkaan, moottoriluokkaan, voimansiirtoluokkaan. Menimme käytävän perällä olevaan hydrauliikkaluokkaan. Luokan hyllystöillä ja pöydillä oli alan vempainta jos toistakin. Oven lähistöä hallitsi punainen pieni kuormain. Haavisto pani sen käyntiin, se piti pientä volisevaa meteliä. Opettaja näytti kourakuormaimen käyttöä, sillä saattoi simuloida kaikkia metsätraktorin puutavaran kuormauksen ja purkamisen liikkeitä. Tila vaan oli ahdas, joten ei pystynyt tekemään kovin laajoja kaaria. Haaviston jälkeen joku joukostamme hämmensi varovasti kuormaimella.

Iltapäivällä Haavisto piti meille sähköluokassa oppitunteja tulevista järjestelyistä, selvitti opiskeluun kuuluvia rutiineja ja niin edespäin.

Sähköluokassa oli tavalliset oppilaspöydät ja putkituolit oranssin värisine istuinosineen ja selkänojineen. Seinillä riippui monimutkaisen näköisiä kytkentäkaavioita. Seinävierellä oli jokunen rullajalkainen teline, jonka alahyllyllä höllötti pari toisiinsa kytkettyä akkua ja starttimoottori, telineessä oli sininen reikälevy, johon oli kiinnitetty päävirtakytkintä, sulakerasiaa, tavallista kytkintä, valaisinta ja niin edelleen, reikälevyn päällä roikkui liittimellisiä sähköjohtoja. Luokan perältä löytyi työpöytää, sähkötyökaluja, mittauskojeita, latureita, startteja...

Ennen iltapäiväkahvia kävimme ostamassa päärakennuksen toimistosta ensimmäiset kahvilippusarjamme, kymmenen kappaletta keltaisia Ismek-lappusia maksoi yhteensä viisi kymppiä.

Kahvittelun jälkeen puolet porukasta - meitä oli yhteensä neljätoista - lähti Suvilehdon mukana Valtimon paikkoihin tutustumaan. Kiertelimme Volkkari-bussilla ja silmäilimme autosta nousematta virastot, pankit, laitokset ynnä muut. Ajoimme erään omakotitalon ohi, jolloin Suvilehto sanoi talossa asuvan paikallisen autoilijan. Sanoin selvästi, että "Levänahon Jaakko". "Niin, Levänahon Jaakko", myönsi Suvilehto.