Kesä. Väki kolusi tavaroita kasalle ulkovarastosta ja koulurakennuksesta: karttalaukkua, muistiinpanoalustaa, papereita, kyniä, kompassia, kasvukairaa, pystymittakaulainta, mittanarua, mittanauhaa, korkeusmittaria, lattaa, suorassia, maalivehkeitä, käsiskehää, vesuria, opaskirjaa, sen semmoista.

Oltiin lähdössä tekemään metsätaloussuunnitelmaa Finlaysonin Forssan tehtaiden henkilöstöpäällikölle. Vai liekö ollut? Joku tappi kuitenkin.

Viininpunaiseen Kusiaiseen istuimme Kasakka, VeeJii ja Herra Huu. Metsänhoitaja Vuojijanta olin lähdössä oppaaksi. Vuojijanta otin kyytiini ryhmän neljännen jäsenen Jytän. Asconaan asettauduimme myös me pari toisen ryhmän kaveria, meitä opastettiin toiseen kohteeseen.

Ajettiin nelisenkymmentä kilometriä peräkanaa. Pikkutien päässä oli vaalea mökki. Pihassa Vuojijanta esittelin meidät ryhmäläiset meille talon väelle. Sitten me ryhmäläiset jäimme oman onnemme varaan.

Metsään. Tilassa pieni metsäpinta. Silti touhu oli työläs. Vaatimuksena oli tehdä kartoituksesta lähtien valmiiksi. Kuvioiden heittely valmiille kartalle olisi ollut pikku juttu. Alussa hapuiltiin. Etsittiin järkevää työnjakoa. Paljon lankesi Jytä minulle. Satuin saamaan sen paskadiplomin vedettäväkseni.

Selvitettiin rajat. Merkattiin ne punaisilla kuitunauhoilla. Yksi kehno oli täysin tukossa. Muuten ei olisi kiinnostanut, mutta kartta piti saada kuvioiltaan kohdalleen. Tukkoisen rajan molemmille pyykeille asetuimme me hohoilijat, jotka kohdistimme äänentulosuuntaa toisiimme nähden. Meistä toinen jäi hohoilemaan ja toinen lähti ääntä kohden. Lopulta onnistui. Raja aukaistiin nippa nappa näkyviin ja nauhoitettiin. Jätettiin isännälle loput rajamurheet.

Jytä olin kovilla, en fyysisesti. Vedettiin linjaa. Otettiin koealoja. Huudettiin jos jonkinnäköistä tietoa. Jytä minun oli saatava kaikki paperille. Samalla piirsin karttaa. Melkein joka askeleellani oli jotain plaraamista. Jytä minun piti pysyä etenevän ryhmän mukana.

Me oppilaat olimme meidän vaalean mökin asukkaiden ruuissa ja kahveissa. Illalla lopetimme ja menimme taloon. Isäntä kuvittelin suunnitelman ehkä valmistuneen ja kysyin sitä. Jytä vastasin: - Menee vielä huominen.

Isäntä vaivauduin. Sakki joutuisi yöpymään. Olisi neljä ylimääräistä suuta syömässä ja juomassa. Iltaruuan jälkeen pidimme yllä tahmeaa keskustelua. Isäntä minä kyselin pojilta lähinnä metsätyönjohtajan koulutuksesta ja me oppilaat - kuka kulloinkin - annoimme nahkeita vastauksia.

Illalla päätimme jätkäsakilla vähän pistäytyä. Asettauduimme neljästään Herra Huu Pompannappiini ja höyräytin pikkutietä isolle tielle päin. Herra Huu minulla oli pari punkkupulloa mukana ja sanoin VeeJiille: -... ota sieltä takaa ja aukase.

Kun mökki oli reilusti näkymättömissä, pysähdyimme. VeeJii olin korkannut ja ojensin pullon Herra Huulle sanoen: - Kuskille ensimmäinen ryyppy!

Kierrätimme. VeeJii sanoin: - Kyl on kireetä porukkaa.

Kasakka: - No huomenna täältä päästään.

Jytä: - Jo koululla puhuttiin, että ollaan pari päivää.

Herra Huu: - Mitä lie opettajat sopineet tuon äijän kanssa.

Muutama minutti ja kolmen vartin nutupullo oli tyhjä. - Aukastaan toinen, ehdotin Herra Huu.

VeeJii: - Aukastaan vaan, mutta ei juoda kokonaan. Eihän sinne ilkene humalassa mennä.

Rupattelun jälkeen Pompannappi käännettiin mökille päin. Pihaan. Kusella. Kyljelleen.

 

Aamulla me oppilaat saatoimme isännän puheista päätellä, että minä isäntä olin juuri käynyt vessassa pudottamassa hermannin. Isäntä pidin nimittäin pojille pikkuluennon paskantamisen aikataulusta: - On ulostettava aamulla ennen töihin lähtöään. Siihen oppii totuttelemalla. Silloin ei tunnu painetta päivällä töissä.

Isännän opetusta kuunnellessamme meillä tulevilla pomoilla oli itsessämme hillitsemistä.

Aamupalan jälkeen riensimme metsään. Vasta siellä saatoimme viimeksi kuullulle viisaudelle vapaasti hörähdellä. Veisteltiin. Kasakka: - Kirjansa lukenu mies. Jos satojen työntekijöiden tehtaassa jokainen käy räpäsemässä paskansa työaikana, niin siinähän menee yhteensä monen ihmisen päiväntyöaika hukkaan jo yhdessäkin tuurissa. Ja kusemiset päälle.

VeeJii: - Eikä vesi ja paskapaperi ole ilmaista.

Me oppilaat painoimme tiukasti töitä. Iltapäiväkahvilta sanottiin näkemiin emännälle. Kenttähomma oli ohi. Kusiaisella koulua kohti.

 

Metsätaloussuunnitelma kasattiin ja kirjoitettiin puhtaaksi.

Joskus viikkojen päästä Jytä jouduin menemään kaikkien suunnitelmien yhteiseen luovutustilaisuuteen Osuuspankille. Siellä Jytä vuorollani luovutin ryhmämme tekemän suunnitelman maanomistajalle.

 

Tokaisu:

Kun ei ole mitään toivoa, niin silloin ihmisestä myös pitää tuntua siltä ettei ole mitään toivoa.