Teimme yhdellä viestinnän tunnilla ryhmätyön. Ryhmämme sai tehtäväkseen täyttää kyselylomakkeen, vastaukset olivat löydettävissä erään metsätraktorin käyttöohjekirjasta. Ryhmämme koostui lieksalaisesta, siilinjärveläisestä Teukasta ja minusta. Heti alkuun ryhmämme keskimmäisenä istunut alkoi urputtaa minulle, että ota sinä tämä - lomake - ja täytä, "kun olet niin lukenut". "Ja paskan lukenut", vastasin. Nopeahoksainen Teukka otti tuolinsa ja siirtyi oikealle puolelleni, jäin keskimmäiseksi. "Sinulle kuuluu tämä jo virkasi puolesta", tuumasi Teukka. "Minulla ei ole täällä mitään virkoja", totesin. Joka tapauksessa lapun täyttäminen jäi huolekseni, paljoudessa muut etsivät tietoa. Minua kirppuilutti, kuvittelin joutuvani esittelemään työmme tuloksen. Kuitenkin vain yhden ryhmän työ otettiin esittelyyn; tohmajärveläinen Simpanen piti suullisen esityksen momenttiavaimesta. Hänen ryhmälleen oli opettaja ryhmätöitä jakaessaan sanonut, "valmentakaa sitä esittämään". Simpasen esitys oli lyhyehkön ytimekäs. Opettaja eritteli muutamin sanoin sitä, "... säilytti katsekontaktin yleisöönsä..."

Sitten saimme paksun opiskelutekniikkaa käsittelevän monistepumaskan haltuumme. Se testasi luetun muistamista. Piti lukea erilaisista oppimiseen liittyvistä ilmiöistä ja sitten vastata kysymyksiin. Vastausten oikeellisuus tuli tarkastaa opettajan pöydällä olevasta kansiosta. En käynyt kertaakaan tarkastamassa, vaikka ehdin käsitellä useammat vastaukset. Pumaskan käsittely oli työlästä, vei aikaa. Olin erään tunnin alussa julkisesti sitä mieltä, että vastausten kansiosta tarkastaminen oli turhaa, koska luettuaan kysymykset voisi aina palata lukemaansa tekstiin ja selata siitä oikeat vastaukset. Opettajan mielestä ei kuulunut tehdä niin, vaan kuten hän oli järjestänyt.

Kun viimeinenkin neljän oppitunnin sarjasta oli lopuillaan, opettaja järjesti pienen visailutehtävän ja käski mahdollisesti tehtävän tuntevia olemaan paljastamatta sitä toisille. Jo pisteitä taululle sommitellessaan huomasin visailun tutuksi. Opettaja piirsi tauluun yhdeksän pistettä ja käski yhdistää ne neljällä suoralla viivalla yhtenäisesti kynää välillä nostamatta ja viivoilla takaisin kulkematta. Hän sanoi tehtävän suorittamisen edellyttävän "laajempaa ajattelua". Yhdessä yleisen pohtimisen vaiheessa opettaja käveli lähelleni ja ihmetteli kun minulla oli kansion kannet kiinni, enkä yrittänyt ratkaista tehtävää. Sanoin tietäväni vastauksen. Luokassa ei keksitty ratkaisua ongelmaan, jolloin muutaman tovin kuluttua opettaja tuli luokseni, ojensi liidun ja pyysi menemään taululle. Hän mainitsi vielä että "jos sinä muistat...", kuin olisi ollut epävarma muistamisestani. Sanoin muistavani. Sydän pamppaillen - se oli pamppaillut jo siitä asti kun huomasin tehtävän olevan minulle tuttu, mutta muille ei - marssin taululle ja huitaisin pisteet yhdistävät viivat kuvioksi. Palasin tuoliini, jolloin opettaja torvesi ratkaisuni oikeaksi. Hän vielä lisäsi kuvioon nuolet ja sanoi olevan toisiakin ratkaisumahdollisuuksia, tosin samalla periaatteella. Askelsin joukkomme ensimmäisenä lounaalle.