Kello viidentoista jälkeen loikin huojuen vaalean tiiliseinän viertä loivaan alamäkeen. Tulin seinään kiinnitetylle kopperolle.

Puhelin olin säiltä suojassa pientä vajaa muistuttavan häkkyrän sisällä. Melkein koko kopperon etuseinä avauduin ovena. Harjakattoni oli mustalla kattohuovalla päällystetty. Olimme laudoitetut maalaamattomalla vanhan kansan ura-aalto-panelilla. Oveeni oli ruuvattu vinottain ruostunut kahva. Minuun kuului myös avaimellinen komeronovilukko, mutta olin käyttökelvoton.

Veivasin ja tein keskuksessa kuulokkeet korvillaan istuvalle viestimiehelle ilmoituksen kirjattavaksi. Palasin tulojälkiäni toisen nurkan seutuville ja tarkoitukseni oli puikkia laajan pihakentän läpi metsäisemmille vartiointimaille. Nurkalla kuitenkin hoksasin etäällä tiellä lähestyvän henkilöauton. Sen kuljettajaan olin tutustunut vain kerran, kymmenien varusmiesten mukana. Peräännyin takaisin nurkan suojaan. Saman tien ponkaisin juoksuun seinän viertä puhelimelle päin. Kiersin nopeasti nurkan ja pökäisin pitkälle takaseinustalle suojaan. Sydämeni hakkasi ja hengitykseni kohisi.

Saatana! Kerkesikö se nähdä? Jos se laskeutuu kävellen tänne takaseinustalle! Miten vitussa luikahtaisi tuon tienpätkän sen näkemättä? Puskametsiinkään en lähde. Se on voinu kiertää jo muun lenkin!

Aloin askeltaa rivakasti pitkän tiiliseinän viertä. Juosta en voinut, jos se sattuisi tulemaan nurkalle, taakseni.

Pirussako se luuraa, täällä sen pitäisi olla. Vasta kuuntelin sen edelliseltä puhelimelta soiton. Peruutin hietaluiskan äyräältä ja käänsin rakennuksen leveään syvennykseen. Ajoin nurkat kaukaa kiertäen kentälle, jonka oikealla laidalla jökötti vihreitä ajoneuvoja ja muuta kalustoa. Pitkältä seinältä päästyäni pinkaisin seinän suojassa lyhyen spurtin. Hidastin huhtomistani kun arvelin ennättäneeni takana olevan pahan silmän näkökenttään. Olisin halunnut juosta. Taakseen ei voinut vilkuilla, se olisi ollut varma luihun merkki. Huomasin sen harppovan kentän takana tiellä loivaa mäkeä ylöspäin. Kiihdytin sen perään. Perkele! näki kuin näkikin. En kerkeä, en millään. Ilmoitus? Mitä helvettiä tästäkin taas seuraa! Tavoitin sen vähän ennen kuin reittinsä mutkasi vasemmalle metsän suojaan. Ajaja polki, jolloin hidastimme kulkijan vierelle ja sen oli veivattava saadakseen oikeasta ovesta meikäläisen alas. Kumarruin mitään puhumatta odottamaan.

Tumma sini hyrräsi vierelläni ja keski-ikäinen herrasmies koetti seisauttaa katseellaan silmieni liikkeen. Se pani meidät miettimään, kuinka rinnalla olevan pyssyn kanssa seisotaan asennossa. Siirsin oikeaa kättäni alaspäin, se vetäytyi takaisin mustalle perälleni ja laskeuduin uudestaan housun saumalle asti. Täytisenkö ilmestys tämäkin vartiomies on? ajattelin. Pitkä luurangon roikale, joka ei osaa puhua. Housun saumalta vartija oikea nyrkkini hivuttui reiden taakse piiloon, onneksi se ei voinut nähdä sitä takaani.

- Mistä te oikein kuljitte vartiolenkillänne? tivasin.

Mietin pitäisikö vastata sen kysymykseen vaiko tehdä ilmoitus. Ilmoitus! miten se menikään?

- Tunnetteko te minut? se kysyi, kun ounasteli sisällämme että siviilivaatteet voivat hämätä.

- Herra kapteeni...

- No tunnettehan te sittenkin. Mikä teidän nimenne on?

- Herra kapteeni, sotamies Hyrinä.

- Mistä te äsken kuljitte kun ette tullut minua vastaan?

- Herra kapteeni. Kierrän joskus tuon rakennuksen takapuolelta että näkisin ovatko sen ikkunat ehjät. Selittäessäni viittasin vasurillani rustingin valkotiiliseen ulkokuoreen.

- Kierretään vain opastamaani reittiä. Ei muualta. Onko näkynyt mitään poikkeavaa?

- Ei ole, herra kapteeni.

- Sotamies jatkaa kierrostaan.

Kapteeni kaasutin pääportin suuntaan.

Sotamies Hyrinä käännyin vasemmalle, se pääsi havustomme pimentoon. Huokaisin. Siirryin tien kujamaiselle osuudelle. Oikealla puolella pyydysti betonipylväisiin soljitettu teräsverkkoaita ilmaa, vasemmalla tummanruskeissa kyllästetyissä tolpissa riippui piikkilankaloimitus. Lankojen väleistä työntyi kujan puolelle muutamia omenapuiden oksia. Tein hedelmiä, meille joka kolmannen saapumiserän vartijoille, olimme matoisia. Kukaan ei joutanut hoivailemaan minua, me hoivailimme vain teräksiämme, lyijyjämme, ruutejamme... Narskuimme niiden suissa, ne välttelivät meidän matojen joutumista hampaidensa puolipiirien sisäpuolelle.