Todellisuus on liian raaka. Hentomielten oli pakko turvautua satuihin.

Kannoin raatoani toiseen kuolemaani saakka. Olin painava. Sängystä kohoaminen oli ponnistus.

Kaikki uskovaiset ovat toisinajattelijoita. Ne ajattelevat toisin kuin minä.

Harvat ehtivät eläessään oivaltaa, että kuolema on hyvä asia.

Tuskin "iankaikkista elämää" kestäisi tulematta hulluksi. Ei edes äärettömän vahvalla uskolla kuoleman tulemiseen.

Jos ihmisyys nykyisestään jalostuisi, se etenisi kohti eläimyyttä.

Ei elämästä mitään irti saa. Kaikki on siinä kiinni.

Kaikki jotka käyttävät "huumeita", elävät.

Jos on ihan kaikesta halukas luopumaan, ei ole enää "huumeiden" orja.

Voisimmeko elää hetken vapaana kaikesta? Ilmeisesti emme. Ihmisyys sitoo. / Vapaus meille olisi vapautta ihmisyyden rajoissa.

Elävä rotta katsoo elävää rottaa. Siis kaikkeus ei ole ääretön kuolema.

Kuolema ei ole kokemus.

Ei tunnu miltään kuolla.

Kokematon kuolema. Miksi jotkut pelkäävät sitä?

Eivät toisen kerran kuolleet hakkaa hautakiviä. Sen turhan työn tekevät elävät.

Hautakivet hakataan eläviä varten.

Kehityksen huipulla elävä jokainen ihmissukupolvi tahtoo unohtaa, että elää sittenkin melko alkeellisesti.

Tuskin elämän jalostaja koskaan päätyy lopulliseen jalouteen.

Tietokone saatiin suorittamaan tehtäviä pelkän ajatuksen voimalla. Sekin oli alkeellista elämää.

Jos elävä ihminen todella tajuaisi asemansa, niin jaksaisiko hän hymyillä?

Aikalaiseni toivoivat kuulevansa satuja. Köytenään.

Joko teille ihmisyys riittäisi?

Ihminen kuin myyrä. Kaivautuu maan sisään myrskyä pakoon.

Ainakin nyt minusta saisi oivat kinkut. Paljon muutakin lihaa.