Oriveden opisto vaati hakemuksen ja näytteiden lisäksi myös "tietoja itsestäni"-selvitystä. Postitin opettajille tällaisen tekstin:

                 Olen nelivuotias

Olen toimeentulotuen varassa elävä mies; en ole viime aikoina yrittänyt hakeutua työmarkkinoille. Varsinaisesta ansiotyön tekemisestä sain tarpeekseni kesällä 1986, jolloin viimeinen vakituinen työsuhteeni päättyi.

Metsätyönjohtajan urani alkoi vuoden 1975 alusta, ja muutaman kuukauden boheemia kautta lukuunottamatta sitä kesti aina vuoden 1986 kesään saakka. Jo koulussa tunsin ettei ala ole minulle sopiva. Siitä huolimatta metsäpomona tuli kitkuteltua alun toistakymmentä vuotta.

Ura lankesi minulle luonnostaan. Koska isäni oli metsäteknikko ja Enson piirityönjohtaja, hänellä oli mahdollisuuksia järjestää minulle alalta kesähommia. Myöhemmin noin parivuotinen metsäharjoitteluni tapahtui firmojen palveluksessa Kuopiossa, Säyneisissä, Vehmersalmella, Siilinjärvellä ja Jyrkällä. Pomona aloitin Padasjoelta ja päätin Nurmekseen.

Muutettuani viimeisen vakituisen työsuhteen päätyttyä paikkakunnalta pois ja taasen vähän ajan kuluttua Nurmekseen takaisin palattuani, minulla alkoi käydä niin sanottu kohina päässäni. Aivot alkoivat avautua ja pikku hiljaa oppi olemaan uskomatta enimmin toistettuihin sanoihin. Alkoivat purkautua jotakuinkin kaikki ihmisyyteen liittyvät järjestelmät, huomasin niiden olevan alusta loppuun uskontoa.

Vasta vuonna 1987 helmikuussa alkoi esille työntäytyä vastustamaton kirjoittamisen halu. Se kausi oli etsimistä, maailmankuvan rakentamista. Kuta pidemmälle etsiminen jatkui, sitä enemmän entiset jämäkät paalut näyttivät olevan tyhjän päällä.

Käytin muutaman kerran kirjoituksiani läänintaiteilija Matti Matolammen arvosteltavana. Yhteen ehkä noin 3500 kappaleen levikkiseen taiteelliseen julkaisuun "Idän villeihin" meni muutamia mietelauseitani. Matolampi pyysi myös lupaani saada julkaista joitakin lyhytjuttujani sanomalehti Karjalan Maassa, mutta panin muiden juttujen julkaisun ehdoksi, että olisi samassa syssyssä julkaistava myös eräs mieshenkilön runkkauskohtaus. Tekstejäni ei julkaistu.

Uskonnon, ihmisyyden ja toimeenpanovaltajutun kanssa olen reistautunut Hesarin, Iltasanomien ja Savon Sanomien yleisön osastoissa. Ne juttuni, jotka eivät ole ylittäneet julkaisukynnystä, ovat kosketelleet hieman erikoisesti Raamatun tekstejä. Joitakin yleisönosaston julkaistuja on ilmestynyt myös paikallislehdessä.

Kun katkaisin välini täkäläisen läänintaiteilijan kanssa, siihen vaikutti paljolti hänen suhtautumisensa uskonnosta kirjoittamiseeni. Minä olisin ollut vailla vinkkejä siitä, kuinka saan ateistisiin kirjoituksiini purevuutta, mutta hän tarjosi: - Sinähän kirjoitat kuin kunnon vapaa-ajattelija. Oikeampi foorumi näille teksteillesi olisi Vapaa-ajattelijalehti. Mutta kirjaan näitä ei kannata panna.

Yksin opiskelu on valtavan hidasta, kantapään kautta etenee vitkaan. Pyrin Oriveden opistoon siksi, että saisin elämäni 33:n vuoden tiedostamattomuuden katteeksi nopeasti edes jonkinlaisen ponnistuspohjan kirjoittamiselle.

Tarkoitukseni olisi kirjoittaa tulevaisuudessa kirjoja: novelleja, ehkä jokin romaani ja mietelauseita. Tiedän kieleni käytön olevan kurjaa, ja sekin vähä on rakentunut vasta viime aikoina. Ennen kirjoittamiseni rajoittui suurin piirtein ainekirjoittamiseen, muutaman postikortin lähettämiseen, työpaikkahakemusten tekoon. Ja tietysti töissä jouduin täyttämään valtavat määrät erilaisia lomakkeita. Saattoi mennä useitakin vuosia, etten lainannut ensimmäistäkään kirjaston kirjaa.

Pyydänkin, että opistonne johtokunta hyväksyisi sanataidetta opiskelemaan poikkeusluvalla yhden nelivuotiaan oppilaan, minut.

Ensisijainen hakukohteeni on kirjoittajalinjan sanataiteen aineryhmä. Mikäli pääsisin opiskelemaan sanataiteen aineryhmään, haluaisin suorittaa sanataiteen approbatur-arvosanan. Toissijaisesti haen sanataiteen moduli 1:lle, proosapainotteiselle kirjoittajakurssille.

          Nurmeksessa 27. heinäkuuta

           Rauno Einola