Kuinka helppoa olikaan vuonna 1987 tyrkätä Matti Matolammelle nivaska "mietelauseita" ja ajatella kuumissaan, että tämä on sitä ihtijään, olla vieläpä varma että tämä on sitä ihtijään. Näkyy olevan niin, että kuta enemmän sanojen kanssa reistaa, niin sitä tyhmemmäksi alkaa itsensä tuntea. Onko se eteenpäin menoa, kun huomaa oman huonoutensa, joka alueella? Alussa ei tiennyt huonouksistaan mitään. Toisen piti hillitä, itse ei osannut itseään hillitä. Ja aivan alussa toisen esittämät hillitsemisyritykset tuntuivat hulluudelta, niitä ihmetteli, niiden tarkoitusta ihmetteli. Vähin erin kuitenkin hoksasi - antoi periksi järjelle - että osviitat, ulkopuoliset, olivat oikeita. Alussa epäili neuvojan vaikuttimia. Nyt sen jo ymmärtää, että alkuneuvoja, kirjailija, on ehkä itsekin käynyt läpi samantapaisia prosesseja ennenkuin on oivaltanut.

Minun tilanteeni tosiasiassa on se, että töhrökseni saattavat jäädä merkityksettömiksi. Minulla on vahva tunne huonoudestani. En hallitse, en ainakaan "synnynnäisesti". Jos pystymetsästä oppii kirjoittajaksi, niin sitten on toivoa, muuten ei. Jotenkin ei saa millään lopetetuksi tätä reilun seitsemän vuotta kestänyttä yrittämistä. Onko tämä jo henkilökohtainen ongelma minulle? Pitäisikö tästä repäistyä irti? Ja onko kaiken kirjoitetun oltava julkaistavaa? Eikö vähempi riitä? Minulla on mielessä se Päätalon Waltarin oppaasta lainaama kohta, jossa käsketään lopettamaan mikäli ei ala irrota. Minulle on vaan epäselvää missä vaiheessa pitäisi lopettaa. Olisiko juuri nyt minun lopettamisen aika?

Olen huomannut Katilla olevan mielikuvitusta. Hän pystyy sepittämään ainekirjoituksessa hyviä vapaa-aihetekstejä. Osaa kyllä asiatekstinkin tuottamisen. Riinalta en ole juuri aineita nähnyt, hänestä en tiedä.

5.6. klo 1.22 s.a. Yö, talo, Nurmes.

Nyt se taisi revetä. Neljä keppanaa sisässä, pitkästä aikaa. Juoppohan minä olen. Tästä kylästä on päästävä mahdollisimman nopeasti. Kun ei saa imeä entisen muijan tissiä, niin pullo sitten. Jyväskylään rojuja hävittämään. Ruumis ei tarvitse ympärilleen paljoa tavaraa. Ruumis voi juoda tavaran.

On ollut taas nietua täällä. Vanhat tutut jorinat siitä kuinka teen tämän suuren Kuokkasenrannan Prinsessan levottomaksi pelkällä läsnäolollani. Ei suostu hoitoon minun suostutteluillani. Kai sitä hoitoa tarvitsenkin sitten minä.

Silirimpsis sileä tie. Onneksi on joku tonni rahaa. Ja tavaraa kirpparille. Tyhjä kämppäkö tulevaisuudessa? Minä tuskin kuolen omaisuuksia ympärilläni tai takanani. Vetreyttä. Nautintoa.

Tietokoneesta on tulostettava tallennettu. Paperi on paperia, sähköisistä eivät saata ottaa selvää. Se on sitten toisten asia pyyhitäänkö ajatuksillani edes persettä. En voi laskea mitään seuraavan sukupolven varaan. Kaikki on sattumasta kiinni. Onnistuu jos on onnistuakseen. Käsin on kirjoitettu ennenkin, miksei nytkin. Tietokone myyntiin vaan."