Kuolemalla ei ole muotoa.

Kuolemalle pitäisi keksiä uusi nimi. Jotenkin enemmän elämään liittymätön.

Kuoleman uusi imago.

Sitä ne murehtivat: Miltä elämä näyttää?

Nähdäkseen elämän on kestettävä myös ajatus toisesta kuolemasta. Ihmisen.

Ahdas elämä.

Elämä yleensä ikääntyy ennen kuin sille tulee oma halu takaisin perustilaan.

Kuolema, perustila. Silti se ei vaadi mitään tilaa.

Tila ilman tilaa: Kuolema.

Sen sanan, joka otetaan kuolema-sanan vastineeksi, pitäisi tuntua totaalisemmalta.

Pöydälläsi kuolema. Kirjoituksineen.

Elämä, kirjoita elämä.

Elävä massakin on vain massaa.

Ajatteleva massa: "Tuhlausta."

Vaikka kuinka viisastelemme, päädymme perustilaan. Ja hyvä niin.

Ihminen "perää" tarkoituksia. Turhaan. Niitä ei ole.

Monet kuvittelevat kehonsa näköisen kuoleman. Ovat hakoteillä.

Jos elämää pitäisi pistäytymiskohteena kahden kuoleman välissä, niin pistäytymiskohteella ennen elämää ja elämän jälkeen ei ole mitään elämää.

Perustilassa, "kuolleena" muutosmyllyn massana, ei ole mitään minuutta.

Sanat: Ihmisyyden propagandaa.

Ne pelkäävät kuolemaa, vaikka niiden pitäisi pelätä elämää.

Täytyi elää, jotta sain tietooni olleeni joskus kuollut ja että tulen taas kuolemaan.

Pystyykö näillä sanoilla lainkaan ilmaisemaan täydellistä poissaoloa elämästä?

"Olla pois." Pitääkö poissaoleminenkin ilmaista olemisena?

Olla olematta. Ei onnistu mitenkään.