Helle hiosti. Te kuhisitte eräällä ampumaradallani ja sen läheisyydessä. Olitte vastaleivottuja sotamiehiä ja otitte tuntumaa kevytsingolla ammuntaan. Noissa rataolosuhteissa ei kuitenkaan käytetty ontelo- tai sirpalekranaatteja, vaan meihin oli asennettu sisäpiiput, joista sutkitte läpi konepistoolin patruunoita. Maaleinanne toimivat monivihreät taulut, markkeerasimme panssarivaunun etukuvia. Kuvia oli vähän ja käytössänne vain seitsemän singonreuhkaa. Saitte kukin koetella kymmenellä patruunalla. Teille kaikille ilmoitettiin kuvien etäisyys. Ampujienne takana seisoivat ryhmänjohtajanne, he opastivat teitä ja laskivat osumianne. Ne lensivät niin hitaasti, että niiden kaaria kykeni seuraamaan silmillä. Ryhmänjohtajanne ja ammunta vetävä kannallaan pysyvä henkilö seurasivat myös ammunta-alueeni sivuja ja sen takana olevaa metsää.

Meissä oli perin yksinkertaiset tähtäinkaukoputket, riitti kun asetitte pystyviivan ja ilmoitetun etäisyyden mukaisen poikkiviivan keskelle kuvaa ja puristitte. Silti jotkut teistä ampuivat liian lähelle tai maalin takana olevalta penkalta-, muutamat vieläkin taaempana olevalta penkalta, kimmokkeita.

- Nopeammin, mitä vitkastellaan! huusin vääpelinne vaihdoissa. Lähellä teitä ampujia, takananne vasemmalla, pidettiin jatkuvasti kahta ammuntaryhmällistä vuoroaan odottamassa. Vuorot kiersivät siten, että komppaniasta joutui paukuttelemaan kaksi seitsemän jäsenen ryhmää ja sitten ampuva komppania vaihtui.

Reilun etäisyyden päässä teidän maassa mahallanne makaavien ampujien takana pompotettiin viidestä eri komppaniasta kerättyä sotaväkeä. Kustakin komppaniastanne oli mukana yksi joukkue. Poukkoilitte omia kuvioitanne komppanioidenne lohkoissa, jotka vaikuttivat hieman erillään toisistaan. Teitte mitä teitte sorastetun metsätien varrella olevalla kankaalla. Olit ylivuoteista hakkuuaukkoa, taimihaiventa ja sotapojan korkuista petäjätupsukkoa, kauempana sotilaiden ympärillä kasvoit isompaa männikköä. Väreilit metsäkankaan tuoksuisena; kuivan oksamassan, kerkkäänsä venyttävän taimiston, puolukanvarpupohjaisen kuntan, poronjäkälätilkkujen ja kanervienkin tuoksua.

Joukkonne mukana olivat komppanioiden päälliköt, jotka olimme jakaneet välittömästi juoksevat tehtävämme varusmiesaliupseereille ja koonneet näkymättömiin oman merkkihenkilöiden ryhmämme.

Harjoittelitte kaikkea sellaista, jonka varmasti osasitte, kuten ulkona tervehtimistä, poteron kaivua, ampuma-asemien valmistamista, uraa-huutoon päättyviä rynnäköitä, syöksymistä-siirtymistä, aseen käpistelyä, suullista kertausta muun muassa käsikranaatin heittokuntoon laittamisesta, erilaisissa tilanteissa käytettävistä sotilasmuodostelmista, hihoissa kannettavista arvomerkeistä ja niin eteenpäin. Välillä me alikersantit annoimme niiden huilata, jolloin komensimme vaatetuksen vähennettäväksi tiettyyn rajaan, kaikkien piti päätyä paidattomiksi ja nahkasaappaattomiksi.

Sisään lappamanne lounas oli päässyt retkensä alkuun. Piditte siestaa työhoususillanne istuen, jotkut resottivat pitkälläänkin. Sininen pikkuauto lähestyi soratietä. Pölistelin tien sivun parkkipaikkalevennykselle. Autosta nousi kapean alueen täyttävä mieseläjä. Jostakin ilmaantui komppanianpäällikkö. Ketterästi hän riensi teitä vastaan. Everstiluutnantti kuuntelin tilannetiedotusta.

Ammuntanne eteni hitaasti. Maasto rutisi kuivuuttaan. Kuumien luotien jäljiltä palon alkuja oli sammutettu jo kolme kertaa. Olimme nähneet, kun yksi syttyi noin sadan metrin päässä taulujen takana radan ulkopuolella vasemmalla, toinen keskellä rataa noin viidenkymmenen metrin päässä tauluista ja kolmas yli kolmensadan metrin päässä ampujista takimmaisen vallin takana vasemmalla metsänrajassa. Ammuntanne oli jouduttu katkaisemaan ja hosilla huiskajanne ja sankkoruiskuilla ruuttaajanne olivat rynnineet palopaikalle. Ennen kuin liekit ja savut oli tukahdutettu ja sammuttajanne palanneet turvalliselle puolelle, oli ammuntakatkokseen venynyt mittaa. Vesi olin haetuttanut itseni suonotkelmasta.

Everstiluutnantti käskin kapteenin kokoamaan kaikki komppanianpäälliköt luokseni. Kapteeni opastin maastoon asialle yhden alikersanteistani. Alikersantti ikäväksi tehtäväkseni tuli hajottaa esimiesteni korttirinki. Tosin minulle ei siitä maristu, kun me kuulimme syyn.