Istuttiin K-rannalla talossa keittiön pöydän ääressä jätkäsakilla. Näin kissan vilahtavan eteisen kautta ulos. Sanoin jätkille: "Nyt minä tuon tapan!" Pena - lapsuuteni poikakaveri - oli eläinystävänä päännousemaani vastaan. Ryntäsin ulos. Mennessäni sieppasin tuulikaapista kapean ikkunan edestä pesäpallomailan. Heitin mailalla rinnettä ylös juoksevan kissan perään. Jotenkin Pena sai hillittyä heittoani, ettei se ollut täysimahtinen. Samalla Pena älähti: "Älä nyt!" Maila pomppi kärrynpyöriä tehden ja tavoitti kissan osuen sitä takajalkaan.

Pihalla risteili, punoksiakin tehden, oranssin väristä nailonköyttä. Hämäryydessä kissa tarttui köyteen kynsillään kiinni. Vedin toisesta päästä, jolloin nuora oikeni ja kissa tuli siitä kiinni pitäen lähemmäksi. Ulkotasanteen lähistöllä, muuraamani tiilikaiteen vieressä, näin kissan vaiviutuneen. Vielä paremmin näin vammautumisen kissan seistessä takajaloillaan miltei pituisenani. Näin sen takajalan verisen nahkan ja kuin kuivuneen luun nivelen seutuvilla selvän avomurtuman, luun päiden väli liikkui kissan lievästi liikehtiessä. Seisova kissa ei katsonut minuun, oli sivuttain, eikä valittanut tuskaansa.

Vasemmalla muutaman metrin päässä minusta seisoi vanhempi tyttäreni. Sanoin hänelle: "Anna minä lyön sitä!" Hän ei vastannut mitään. Maanittelin: "Kato kun se kärsii!" "No lyö sitten", myöntyi vanhempi tyttäreni.

Käteeni ilmestyneellä pesäpallomailalla paukaisin kissaa päähän. Hutkiessani ei tapahtunut juurikaan mitään. Kissa vaan siirtyi oikealle, niille seuduin, jossa talosta ulos tuleva viemäri piiloilee maan sisässä.

Yhtäkkiä mailalla päähän pätkimäni kissa oli muuttunut kuin valkoihoiseksi nälän kuihduttamaksi biafralaislapseksi. Sen pää oli isohko, ja se oli sivuttain. Tuli mieleeni, että päässä oli vastasyntyneen pään pitkulaisuutta. Pää oli kalju. Hakkasin päätä lujin iskuin lyöden ylhäältä alaspäin. Pää oli kova eikä murskaantunut. Päätä lyödessäni sen kovuus tuntui tärähdyttävän mailaa käsilleni. Valkoisen biafralaisen pää oli pesäpallomailalla jyskytyksestäni painunut syvemmälle, klani tökötti noin metrin korkeudella maan pinnasta. Vartalo oli uponnut kesäiseen nurmikon ympäröimään maahan. Vartalo vääntyili lyönneistäni. Näytti kuin lyöntieni kohteella ei olisi tunteita lainkaan. Ja minä vain löin lyönnin päälle.

Miete: Opit ovat nälkäisiä. Ne syövät mahdollisuuksia.