Halmejärvi luovutin rastitunnuslappuni, kartan, kompassin ja taskulampun. Oloni koostui hikisyydestä ja läähättävyydestä. Kysyin, sitten kun läähkinnältäni sain aikaiseksi: - Onko tullu muita ennemmin?

Lotma, joka joskus vaikutti minusta, Halmejärvestä, liiankin totiselta komentajalta, vastasin teitittelemättä: - Sinä olet ensimmäinen. Olet tainnut juosta tosissasi.

- Loppumatkan pistelin vähän kovemmin.

Halmejärvi, meidän tuvastamme oli käytävään nostettu pöytä. Sen päällä lojui melkoinen pahvilaatikko, vuorattu sisältä voipaperilla, täynnä kevyesti sokeroituja korppuja. Pöydällä törötti korkeahko, sylinterimäinen, ruostumaton terässäiliö, jonka päällä lepäsi pitkävartinen metallikauha. Puna-valkoneliökuvioisessa muovipärekorissa kiilsi kymmenittäin puolen litran teräsmukeja. Katsoin pöydän asetelmaa ottaessani käytävässä muutamia askeleita, nojasin käsiä lanteisiini ja odotin hengitykseni tasaantumista.

Lotma havahduin sanomaan Halmejärvelle: - Ota siitä mehua ja korppuja.

Halmejärvi menin tarjouksille. Nostin sylinterin pientä pyöreää kansiluukkua ja lapoin mehua mukiin. Panin kannen kiinni. Hörpin kuumaa mehua ja rouskuttelin korppua.

Yliluutnantti Soppi käppäilin toimistostani käytävälle. Pysähdyin päivystäjän pöydän lähelle ja katsoin Halmejärveen, lausahdin: - On tainnut ensimmäinen suunnistaja tulla maaliin.

Kiurula myönsin herroittelematta niin käyneen. Näimme pitkän päällikkömme suuni mutrahtavan ja vasemman poskilihakseni nyhtävän silloin kun katsoin Halmejärveä.

Soppi käännyin sen enempiä rupattelematta takaisin toimistooni. Minua ei Halmejärven pärstä oikein jaksanut miellyttää. Kukaties joutuisin myöntämään sille vuorokauden kuntoisuusloman. Olin mielessäni etukäteen päättänyt antaa voittajalle loman jatkoa.

Halmejärvi poskeni varmaankin kuumottivat tultuani lokakuisen illan viileydestä sisätiloihin. Kuuma mehu ei minulle häävisti maistunut, mutta join sitä urheasti. Mehu tuntui villiinnyttävän hikeni pursuamaan muun muassa kämmenselistäni.

Me odottelimme. Halmejärvi mehumukini oli tyhjentynyt. Kaikessa rauhassa käytävään purjehti yksittäinen suunnistaja. Me alikersantit teimme tointamme. Tovin kuluttua sisälle tuli kolmen sotapojan joukko. Me kaikki näytimme sellaisilta ettemme olleet juoksuaskelta ottaneet. Me tulijat emme puhuneet Halmejärven nykäyksestä mitään.

Halmejärvi siirryin tupaani varusteita vaihtamaan. Ruskeahkon hiestä kastuneen työpukuni asetin hengarista roikkumaan kaappiini, siinä se saisi kuivua ajan kanssa. Ennen iltatoimia alikersantti Lotma sanoin Halmejärvelle, että se oli voittanut kisan ja voisi anoa seuraavan loman yhteydessä myös vuorokauden kuntsaria. Yöpuulle ruvettaessa Halmejärvi minua odotutti monta tuntia unen kanssa, kunnes sydämeni lopulta rauhoittui.