Mieshoitaja kävi kutsumassa minut ruokailuun. Osastolla oli ruokailutila, jossa oli pitkät pöydät ja penkit. Ilmeisesti pääosa potilaista kuitenkin kävi syömässä ruokalassa, sillä he näkyivät pujahtavan eräästä avatusta ovesta porraskäytävään.

Kaikille osastolla ruokaileville tulivat valmiit annokset. Tarvitsi vain ottaa kuljetuskärrystä valmis annos, viedä se pöytään ja syödä. Ei ollut perunoiden kuorintaa eikä muutakaan ylimääräistä "työtä". Ensivaikutelma ruuasta oli hyvä.

Osastolla ruokailivat uudet potilaat. Kaikkia aluksi tarkkailtiin olisivatko he kykeneviä ruokalasyömiseen. Osastolla aterioivat tietysti myös sellaiset potilaat, joita ei voinut laskea ruokalan noutopöytään.

Olihan se kolhon kajakka ympäristö ihmisen elää. Huonekaveriini en saanut minkäänlaista kontaktia. Illalla menin oleskeluaulaan katsomaan televisiota. Yritin ottaa löysin rantein.

Illalla miehet perustivat, komennon kuultuaan, kanslian ovelle lääkejonon. Minulle ei annettu lääkettä. Heti lääkkeet saatuaan potilaat olivat työntymässä nukkumaan. Minulle oli outoa yhdeksän seudussa iltasella nukuttelu. Olin paljoudessa tottunut valvomaan uuden vuorokauden puolelle. Kun muutkin hävisivät huoneisiinsa, minäkin käännyin sänkyyn.

Uni odotutti. Ensimmäinen päivä oli mennyt ihan kohtalaisesti, niin mielisairaalassa kuin olinkin.