Kerran istuimme Riin kanssa tupakkahuoneessa. Huoneessa oli pyörähdellyt muutakin porukkaa, mutta lopulta olimme jääneet kahdestaan.

Riin taustoja tentatessani sain tietooni hänen jättäneen vakinaisen toimistotyönsä ruvettuaan huhailemaan taiteen kanssa. Ajattelin Riitä kuunnellessani että saattaisi olla pitkässä kuusessa uuden vakinaisen työpaikan saanti kovan laskusuhdanteen aikana.

Puhe kiersi sairauteen. Rii kysyi olinko huomannut heidän linjansa pojan, joka piti aina lippistä päässään. Sanoin nähneeni kaverin lähinnä ruokalassa. Olin huomannut pojan kävelevän omituisesti. Rii sanoi pojan sairastavan syöpää. Rii uskoi parantavien voimien välittymiseen kosketuksen kautta. Siksi he kuulemma viimeksi pojan kanssa junalla Jyväskylään matkustaessaan olivat matkan ajan pitäneet toisiaan kiinni molemmista käsistä.

Minua rupesi Riin rauhallisuus ärsyttämään. Siksi yllytin häntä riehumaan. Rii ei ryhtynyt riehumaan, vaan katsoi minua kummeksuen. Minua hiukan hävetti hölmö päähänpistoni.

Rii ruinasi minulta tekstejäni luettavakseen, vähän kuin vastavuoroisesti. Olinhan saanut tutkia päiväkirjaansa. Hän odotti kämppäni ovella hakiessani liuskanivaskan, joka oli sinisissä muovikansissa.