22.6. s.a.

Asunnonvälittäjä soitti autosta omistajan edustajalle, joka myöntyi tarjoukseeni. Välittäjä kirjoitti Nenosten hulppean omakotitalon toimistohuoneessa vuokrasopimuksen kaikkine yksityiskohtineen. Vieno Nenonen sanoi poikansa kohta tulevan syömään äidin laittamia lihapullia. Hän totesi myös: "ei sitä tyhjilläänkään viitsi pitää." Oli tullut jo kuukauden vuokratappio. Vuokraisännän äiti sanoi pitäneensä tapoinaan tehdä vuokrantarkistukset määräaikoinaan. Naurahti tosin että viimeksi kun olisi ollut korotuksen aika, he olivat pudottaneet vuokraa 1520 markasta 1500:een. Puhuttiin mahdollisten eteentulevien erimielisyyksien ratkomisesta, niiden perusteista. Epäilin ääneen että tokko meille erimielisyyksiä tuleekaan.

Seppälän Osuuspankin pihalla välittäjä sanoi palkkioprosenttinsa, jonka suuruutta mielessäni hämmästyin. "Sinähän huomasit sitä lappua täyttäessäsi palkkion olevan 85 prosenttia vuokrasta." Kysyin paljonko se on rahassa, ja päässään laskeskeltuaan hän päätyi 1100 markan summaan. Mieli yllätystä karvastellen siirsin Sampo Nenosen tilille kesäkuun vuokran ja yhden kuukauden vuokraa vastaavan takuusumman sekä nostin rahaa 1500 markkaa. Keskustelin pankkitoimihenkilön kanssa tilinvaihdosta Nurmeksesta Jyväskylään ja siitä mikä olisi Pupuhuhtaa lähinnä sijaitseva Osuuspankki. Sain kuulla parhaillaan asioivani kyseisessä pankissa. Pankkirouva kysyi haluaisinko tehdä vaihdon heti. Sanoin minua odottavan autossa kiireisen asunnonvälittäjän, jonka vuoksi en silloin joutaisi. - Vaiheessa jolloin tiedustelin lähintä konttoria, en muistanut vuokraamani asunnon osoitetta; aikani vuokrasopimuksen kanssa sekoiltuani kassa katsoi sitä ja huomasi heti Pupuhuhdantien.

Toimistolle mennessämme jälleen kerran joku nainen soitti autoon. Hän oli välittäjälle ennestään tuttu ja selitti laveasti avainsekaannusta joka oli syntynyt kun asunnonvälittäjän mies - hänkin välittäjä - ei ollut antanut avainta, jotta asiakas olisi omineen voinut käydä katsomassa asuntoa. "Olisit sanonut sille että minä olen luvannut. Hyvänen aika, pitäähän suu saada auki asian kohdalla", sanoi välittäjänainen.

- No kun tuntu aivan siltä kuin olisi epäilty rehellisyyttä.

- Ja katit. Se ei ole tuntenut sinua ja jättänyt siksi antamatta.

Välillä keskustelu siirtyi huonekaluihin ja niiden tulevaan siirtoon.

- Vaan arvaa vaan onko ukko särkenyt tavaroita. Se on varmaan särkenyt niitä vaikka kuinka paljon. Mutta ei ne ole niin tärkeitä, kunhan on vain lapsille ja mulle jonkinlainen kämppä ja sen verran sänkyä että pystyy nukkumaan. Ei huonekalut ole tärkeimpiä, kun turvallinen asunto ja sitten puhelin. Puhelin on minulle tärkeä. Asumistukea täytyy hakea että pystyy maksamaan vuokransa.

Toimistossaan välittäjä luovutti minulle asuntoon liittyvät avaimet ja minä annoin hänelle 1100 markkaa. - Olimme muuten talon pohjakerroksessa lähtiessämme kokeilleet, mihinkä yhteisiin tiloihin avaimilla pääsi, touhu oli hakuammuntaa. Välittäjä luopui vanhemman puhelinluettelonsa Jyväskylän kartoista, teippasi pari lehteä toisiinsa, antoi yhden irtaallaan, valitettuani paikkojen tuntemattomuuttani.

Ajelin vuokraamalleni asunnolle takaisin ja katselin tarkemmin sen puutteita. Mielessäni tuikki, teinkö oikein kun jätin käymättä Tampereella; oikeastaan sinnehän olin ollut lähdössä ja tarkoitukseni oli ikäänkuin mennessä poiketa katsomassa mahdolliset Jyväskylän tarjoukset.

Sitten aloin Prisman viereisen puhelinkopin luettelon ja karttojen perusteella etsiä Nenosten Vasarakadun työkalu- ym. -liikettä. Kaupassa oli yksi asiakas, jota nuorehko vaaleakutrinen mies palveli, kirjasi ostokset laskulle. Kun minun vuoroni tuli, kysyin: "Oletteko te Sampo Nenonen?" Kaveri myönsi olevansa, kättelimme ja sanoin nimeni sekä: "Olen juuri vuokrannut sinulta asunnon." Hän sanoi: "Minä kuulin tuossa äsken syömässä käydessäni." Alkaessani luetella asunnon puutteita hän kävi hyväntahtoisen mietteliääksi, mutta piti yllä pidättyvää suhtautumista esittämääni. Jossain vaiheessa hän oli jo sitäkin mieltä että nyt ennen muuttoani ja hänen tulevan lomaviikkonsa aikana asunto olisi hyvä tapetoida. Sanoin että maalata osaa kuka tahansa, mutta tapetoida en ainakaan minä osaa. Tultiin tulokseen: niin hänen kuin minunkin sohratessa saattaisivat mennä hyvät tarpeet pilalle. Pikkujutut vuokraisäntä lupasi korvata, sellaiset kuin kattorasian kannen ja vetimien hankkimiset, mutta "jos siellä on jotain enemmän laitettavia, niin ne pitää minun käydessä yhdessä katsoa". Maadoitetun rasian laitto (hinta) jäi tiedusteltavaksi. Välillä utelin, "paljollakohan tuollaisen yksiön saisi ostettua?" Sain vastauksen: "Saman tasoiset, samoilla seuduilla maksavat 140000 - 160000, mutta minä maksoin siitä enemmän. Se sattui aivan siihen kuumimpaan aikaan, -88, ja minulle se maksoi noin 240000, niin tai ihan tasan 240000. Pojan hymy oli vaivautunutta. Siitä lähtien rupesin ounastelemaan remonttien jäävän tekemättä. 80000 - 100000 nopeasti takkinsa ottanut ja vuokratuloissa persnetonnut tuskin riemastuisi kohennuksiin. Lupasin kiikuttaa hänelle ne sovitut pikkulaskut. Puhuttiin myös liikkumisesta, jolloin Nenonen sanoi aikoinaan osakkeessa asuessaan kävelleensä puolessa tunnissa keskustaan - nelisen kilometriä - kun oli oppinut rivakkaan askeltamiseen.

Soiteltuani kello 16 jälkeen toistakymmeneen autovuokraamoon Jyväskylän Telefoonista, ajelin Saturaisellani Nurmekseen.